sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Ajatustyötä

Viikonloppu on mennyt ihan rauhallisesti siivotessa ja löhötessä. Olen kirjaimellisesti niin rahaton että en missään maailman nimessä voi mennä alennusmyynteihin tai tilini menee miinukselle ja siitä ei pankintädit tykkää. Luovuin vapaaehtoisesti visastani koska katsoin että ylivarojen eläminen ei kertakaikkiaan pidemmän päälle toimi. Muutos ei ihan kädenkäänteessä käykkään koska se tapa jolla olen elänyt tähän asti ei näillä rahavaroilla kertakaikkiaan voi toteutua. Vähemmän kalliita drinkkejä Meccassa ja enemmän halpaa viiniä kotona, eikö ;)?

Toinen asia jota olen tässä pohtinut on kuvankäsittelyohjelmat. Olin innosta vinkuen hankkimassa sellaista mutta sitten yllätti hinta, monta sataa euroa! Joten kysymys kuuluukin, käyttääkö joku teistä jonkinlaista kuvankäsittelyohjelmaa? Onko sellainen hankkimisen arvoinen siis? Jos sellaisen aijon hankkia niin jonkun hyvin edullisen ja helppokäyttöisen, en suinkaan mitään ammattilaiskäyttöön tarkoitettua.

Kolmas asia joka tänään on päässyt mietintään on itseasiassa kaksikin artikkelia tämän päivän Helsingin Sanomissa. Ensimmäinen, jota en sen kummemmin jäänyt kylläkään pohtimaan, oli esittely kymmenestä potentiaalisesta kasvuyrityksestä ja mahdollisuus äänestää mikä näistä on tulevaisuuden menestyjä takuuvarmasti. Kuvissa esiteltiin perustajat ja yritysten tuotteet olivat pääsääntöisesti tietotekniikkasovelluksia jne (mm.Habbo hotelli oli yksi näistä puljuista). Koko joukkiosta naisia oli vain yksi. Vain yksi!! Miksi näin? Eivätkö naisten ideoimat tuotteeet käy kaupaksi vai eikö kunnianhimoisia naisia vain yksinkertaisesti ole yhtäpaljon kuin miehiä? Otetaanko naisten jutut varmasti yhtä vakavasti kuin miesten vastaavat?

Toinen artikkeli esitteli yhdysvaltalaisen muusikon Rich Vogelin ylläpitämän sivuston Foundphotos.net. Sivusto perustuu siis netistä avoimista kuvagallerioista ladattuihin kuviin eli tuikitavallisten ihmisten ottamiin otoksiin. Kyseessä siis todella on jaossa olevista kuva-albumeista mutta osa on varmasti jäänyt vahingossa avoimiksi. Aivan kuten Hs:n Miska Rantanenkin kirjoittaa, kuvissa ei ole mitään rivoa tai sairasta mutta silti vähän nolottaa ja samaan aikaan kiehtoo katsoa muiden ympäri maailmaa olevien kuvia. Omat albumini ovat kyllä salaisia mutta enhän sitä voi tietnkään estää jos jossain kekkereissä otetut kuvat joutuvat toisten toimesta nettiin jakoon. Siis eihän niin saisi tehdä mutta kaikki eivät siitä välitä. Herra Vogelia saa pyytää poistamaan kuvansa jos näin haluaa. Toistaiseksi ketään tuttua ei ole tullut vastaan mutta eiköhän se ole vain ajan kysymys :).

Hui mikä romaani, kiitos jos jaksoit lukea edes siltä täältä. Mitä ajatuksia edellämainitut herätti sinussa?


5 kommenttia:

dolce kirjoitti...

Itse käytän Photoshoppia, ja olen tyytyväinen. Tosin sitä käytän myös ammattini puolesta...

Käsittääkseni ohjelma nimeltä Gimp on ilmainen, ja ihan hyväkin vielä. Itse en ole kokeillut, mutta kuullut.

Sanna kirjoitti...

Olen koko viime vuoden suunnitellut luopuvani kaikista muista luottokorteistani paitsi Visasta. Toistaiseksi en ole rohjennut ottaa saksia käsiini ja poikkaista kortteja, sillä jossittelun mahti on ottanut vallan (opiskeluvuosinani Stockan kortti pelasti minut varmalta nälkäkuolemalta useamman kerran). Toivottavasti kuitenkin vielä pystyn samaan kuin sinä. Tsemppiä luottokorttitomaan elämään! :)

Lily kirjoitti...

Dolce vita: Kiitti vinkistä :)! Tosin en osaa käyttää tätä Gimpiä vielä, en sitten niin millään.. No hiljaa hyvä tulee.. :)

Sanna: Hehhee noo on mullakin se Stockan kortti vielä ja se on pelastanut uhkaavilta nälkäkuolemilta (jos nahkasaappaat lasketaan ruuaksi..?) monesti enkä siitä suostu luopumaankaan ;)

Milja kirjoitti...

Käytän Painttia ja Gimppiä, enkä valittaisi :) Molempien kanssa saa jutun pelittämään, eikä maksa mitään. Gimpin kanssa meni tosi pitkään ennen kuin osasin mitään, enkä kyllä vieläkään osaa paljoa :D

Lily kirjoitti...

Vendeta: Joo se Gimp on mulle täyttä hepreaa toistaiseksi eikä siitä miehestä joka täällä asuu ole mitään hyötyä.. No kyllä mä sitä tämän vuoden puolella opin käyttämään ;)