sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Päättämisen vaikeus

Ääh, nyt alkaa vähän huumori loppumaan täällä mökillä olemiseen. Tiedättekö sen tunteen kun pitkästä aikaa meikkaa oikein kunnolla ja vetäisee korkkarit jalkaan? No okei, olin viimeksi torstaina keskustassa mutta silti.. Huomenna pääsee onneksi taas sivistyksen pariin ja aijon ollakkin muutaman päivän.

Hyvä ystäväni soitti tänään Köpiksestä että siellä olisi French Solen ballerinoja alessa mutta ei niitä käärmekuvioisia kuitenkaan vaan jotkut kivat punaiset. Kuulema ihan mun näköiset...

En ole eläissäni sovittanut kyseisiä tossukoita ja koska malleja on niin monia ja ilmeisen kapeita niin en uskaltanut ottaa riskiä että hän olisi tuonut sieltä. Tai ehkä otan.. Huominen on vielä aikaa. Jos ehdin Nina'siin huomenna niin sitten. Ehkä.

Ärsyttävää kun en osaa päättää. Toisaalta, haluan ehkä kaikista eniten niitä kääremkuvioisia joten ehkä odotan Cannesiin ja etsin sieltä sitten. Mutta olishan noi punaiset aika bäheet.

Lisää French Solen ihania ballerinoja täältä.

Noniin nyt on taas akku loppumassa läppäristä joten pitääkin siis lopettaa. Pakko kyllä kehua itseäni hieman että hyvin olen kestänyt tänäkin kesänä täällä aurinkopaneelin voimin...

perjantai 27. kesäkuuta 2008

Miss white

No nyt se mies on lämmittämässä saunaa joten livahdin koneelle nopeasti.

Lähdimme kotiin eilen illalla ja tulimme takaisin mökille tänään iltapäivällä. Eilen sitten näin vihdoin ja viimein SEN elokuvan eli Sinkkuelämän. Mahtava. Kerrassaan mahtava. Asuna oli tämä hyvin simppeli vaatekerta ja kuvassa näkyy nyt se Filippa K:n neule jonka pelastin Stockan alesta hintaan 35 e:


Ok, boooring ja sitä paitsi, kuvassa ei edes näy se nuttura mutta voitte arvata.... :) Luulen kuitenkin että kuvan neule lunastaa uuden lempineuleen paikan vaatekaapissani. Edellinen kun kului puhki.

Tänään kaupungille puin samat vaatteet kenkiä ja huivia lukuunottamatta. Vihreä/hopea huivi on Stockan alesta myöskin ja merkkiä Kris. Never heard, mutta ajaa asiansa.


Bloggailen siis täältä mökiltä käsin joka on mukavasti tässä ihan Helsingin saaristossa. Loppuun vielä terkut Daisylta ja Riikalta (joka on siis aikuisten oikeesti nimeni:)). (Siellä oli sorsa..) Kuka voi oikeesti olla noin valkoinen keskikesällä?!



No mutta, hauskaa viikonloppua kaikille ja Jenny, ihanaa syntymäpäivää plus että futis loppuu sunnuntaina!!

ps. Mulla on yks tärkeä juttu ensi maanantaina. Mitä mä laitan päälle?!

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Hyvin perinteinen suomalainen juhannus

Ystävien kesken minut tunnetaan hyvin herkkänahkaisena hygienia-asioiden suhteen, en yövy teltassa edes pakon edessä, vaadin matkoilla omaa vessaa ja suihkua (hostellit kimppahuoneineen ei tule kysymykseenkään) ja niin edelleen. Tämä juhannus alitti kyllä kaikki mahdolliset rimat mitä koskaan olen asettanut.

Tiivistelmä juhannuksesta on kutakuinkin tässä:

Kaksi päivää kännissä aamusta iltaa jonka seurauksena syöminen jäi lauantaina melko vähälle (kankkunen oli sen mukainen), suikussa en käynyt kertaakaan, pakotin autoon sammuneen poikaystäväni ylös jonka seurauksena itse sammuin, sänkyyn kylläkin. Ainiin tätä ennen ennätin myöskin kosimaan poikaystävääni joka sanoi ei: "Mutku tää juhannus on rakkauden juhlaa niin kyllä nyt jonkun täytyy olla kihloissa, vai mitä häh??" Sain ystävällisen muistutuksen että paikalla oli ihan naimisissakin olevia.. Miehen torjunta ei haitannut niinkään koska hän kertoi ettei voi nyt millään suostua koska hänellä on oma suunitelma kosintaa varten joka helpotti tietysti minua..

Että tällaista. Koko juhannus oli niin koominen kaikkine piirteineen jotka ovat ei-niin-minua, päätin etten anna morkkiksen vaivata päätäni. Vaikka ehkä pitäisi..

Kuva upeasta kokosta joka saatiin onneksi syttymään kun sade lakkasi illaksi:


Juhannuksen verkkarimuotia ennen sadetta ja kaikkea muuta katastrofaalista toimintaa:



Olen muuten poikaystävän kanssa mökillä nyt joten valitettavasti postailu tällä viikolla jää väkisinkin vähemmälle taas. Ensinnäkin tekniset syyt ja myöskin aika. Lupasin sille miehelle että vietetään laatuaikaa yhdessä. Saarenmaan reissu peruuntui valitettavasti koska auto hajosi.. No Cannesiin pääsemistä ei voi estää!

Vaikka tosiaan tultiin tänne mökille jo sunnuntaina niin olen päässyt jo alennusmyynteihin vähän
katsomaan. Löysin Itiksen Stockalta Filippa K:n Merinovillaisen neuleen hintaan 35 euroa. Kuvaa myöhemmin siitä. Olen todennut että Itiksen kaupoissa löytyy paremmin kokoja alennusmyyntien aikaan kun vastaavissa kaupoissa keskustassa. Ainakin Filippa K:n osalta..

Koska tämä mökki on tässä Vuosaaren edustan saaristossa niin kauppaan tulee mentyä yleensä Itikseen, kuten eilen, niin pääsee vähän sivistyksen pariin. Tosin olen hengaillut verkkarit jalassa viimeiset neljä päivää ja farkut tuntuivat oudon kiristäviltä. Mökkihöperyys alkaa jo iskeä. Äkkiä korkokengät jalkaan!

En tosiaan viime viikolla päässyt sittenkään katsomaan Sinkkistä niin menen tällä viikolla sitten. Käsittämätöntä miten en vieläkään ole sitä nähnyt..

No mutta, kenen juhannuksena ei satanut?

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Himotuksia Asokselta

Nyt on pakko myöntää että tämä viikko on ollut todella kiireinen ja todella väsynyt samalla. Eilen kun olisi ollut vapaata koko ilta ja mieskin poissa niin nukahdin viiden maissa sohvalle ja heräsin puoli kahdeksan maissa. Uni tuli silti tuntia myöhemmin kun raahauduin silmät ristissä sänkyyn ja nukuin mukavasti aamu kahdeksaan. Siksi olen taas viettänyt hiljaiseloa.

Tänään piti viettää miehen kanssa laatuaikaa yhdessä ja vietettiinkin sushin merkeissä kunnes se urpo häippäisi katsomaan futista. "Ai tarkoittaako laatuaika että pitää olla ihan koko ilta yhdessä vai?". Noo mun mielestä joo. En kuitenkaan saanut mitään kuvauskelpoista päälleni joten asuja ei ole tulossa.

Sen sijaan, Asokselta tuli meili, että jos tilaa kosmetiikkaa yli 10 punnalla on postikulut kaikelle ilamiset. Kenkiii kenkii kenkii! Koska netti jumittaa ja tätäkin kirjoittaessani ja en ole varma saanko tätäkään julkaistua, tilaaminen siirtyy huomiselle. Seuraavia "pakollisia" kosmetiikka juttuja olin ajatellut:


Luonnollisesti huulirasva-addikti ostaa lisää huulirasvaa neljäntoista muun purnukan rinnalle..



Uudelle meikkipussukalle olisi käyttöä. En ole vaan ihan varma raaskinko maksaa tuosta 16 puntaa. On se Paul&Joe:n mutta silti..


Tällaiselle meikkipussiin mahtuvalle sudille olisi käyttöä. Nyt raahaan sellaista sivellin pussukkaa erikseen mukana..


Lisää huulirasvaa..................... No onhan ne söpöjä!!



Hehheheh luomivärin nimi on "Work is overrated". Sopii mun mentaliteettiin loistavasti..

Siinä niitä olikin ja nyt ne tärkeimmät! Nimittäin ihanat nahkaiset kenkulit a la Asos:


Korko näyttää sopivalta, nilkkaremmi on täydellinen. Kengän kärki on sopivan pyöreä.. Nämä on saatava! Hintaa n. 29 euroa. Mulle, tänne ja heti nyt kiiiiiiitooooss...!

Huomenna menen vihdoin katsomaan SATC:n. Toivottavasti kerkeän postaamaan vielä huomenna kunnolla!

Mitäs suunitelmia teillä on juhannukseksi? Sadetta ainakin jollette vietä jussia onnellisesti jossain karibialla..

Edit: Voi höh se Asos-tarjous taitaa koskea vaan kun toimitetaan UK:hon.... Kun on suunapäänä hösäämässä joka suunnalla niin sattuu tällaisia. Mulle ei ikinä pidä antaa mitään sopimuksia allekirjoitettavaksi kun en ikinä ehdi lukemaan niitä pikku pränttejä siellä lopussa..

Vielä ppppps. Muistakaahan osallistua sekä Jennyn synttäriarvontaan että Minden arvontaan Nyt saisi se arpaonni suosia koska palkinnot on molemmilla hienoja!

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Lauantaita

Tänään oli tarkoitus mennä katsomaan Sex and the City-leffaa, mutta blondit ei tajunneet eilen varata lippuja joten tänään niitä ei ollutkaan. Tai oli, mutta vikoilla riveillä kaksi peräkkäistä paikkaa. Kovin yllättävää.. No mutta, mennään sitten sushille ja drinksuille pelkästään.

Heti tähän kärkeen kerrottakoon, että niitä käärmennahka ballerinoja on kyllä Nina'sissa mutta ei kokoja enää! Mikä tragedia.. Ensin ei tule Big dippasta DvF:n mekkoa, sitten Strawberrynetistä ei tule Tigin Bed Head after partya ja nyt ei uusia ballerinoja. Todella epäreilua..

Nonin takaisin iltaa. Tässä asussa ajattelin lähteä skumpittelemaan.


Paita Zarasta samoin laukku, farkut Tiger ja kengät ne Asoksen tietty..

Tässä vielä tämän päivän asu:


Oli jokseenkin vaikea löytää näitäkin kuvia kaikkien muiden asu-kuvien joukosta koska tuntuu siltä että kaikki näytti ihan samalta. On mulla muitakin vaatteita mutta mulla on juuri se vamma että tykästyn johonkin oikein kunnolla niin pidän sitä sitten kokoajan. Vrt. Jakku ja laukku.. Ja nuttura.. Pitäisi kai aloittaa uudistuminen siitä ;)

Nyt en kerkeä mitään syvällisempää rustailemaan, pitää kiiruhtaa syömään. Hauskaa viikonloppua kaikille sateesta huolimatta :)!!

torstai 12. kesäkuuta 2008

Iloa elämässä

Bisquits haastoi minut aikoja sitten kertomaan millaisia ilon aiheita minulla on tällä hetkellä elämässäni. Bisquits oli alkanut pohtimaan aihetta koska ystäväpiirissä on ollut raskaita tapahtumia viimeaikoina. Itselläni ystäväpiirissä on myöskin tapahtunut vaikka millaisia tragedioita, pari eroa, yksi syöpä ja muutamia hermoromahduksia mutta myös todella iloisia asioita kuten hyvä ystävä saa muutti poikaystävän kanssa saman katon alle ja toinen löytänyt elämänsä miehen.

Ihana Äppelblom oli kommentoinut edelliseen postaukseen että kirjoitukseni ovat hänen mielestään elämäniloisia. Se oli huippu kiva kuulla :).

Ensimmäinen ilon aihe on sama kuin Bisquitsilla, nimittäin:

1. Mies

Ällistyttävää huomata miten kahden vuoden jälkeen edelleen on perhosia vatsassa ja olo on kuin vastarakastuneella. Kai se on sitä että se oikea on sitten löytynyt. Aiemmin suhteeni eivät kestäneet puolta vuotta pidempään koska keksin viimeistään siinä vaiheessa jonkun hyvän syyn häipyä. Viimeksi lähdin niinkin hyvästä syystä kuin silloinen poikaystäväni ei suostunut antamaan avaimiaan lainaan yhdeksi päiväksi. Pakkasin kamat ja ilmoitin että se oli sitten siinä. Nykyinen poikaystäväni osaa hallita tempperamenttiani todella hyvin ja en osaa kuvitella elämää ilman häntä. Suhteessa pitää osata olla nöyrä hyvällä tavalla kuten äitini tapaa sanoa. Hän pitää minut järjissäni mutta tekee myös hulluksi. Noniin ei enää siirappia :)


2. Loma

Lomaan on enää seitsemän päivää ja viisi työpäivää. Olen niin loman tarpeessa etten meinaa pysyä nahoissani. En pitänyt mitään talvilomaa vaan säästin sen ja yhden viikon kesälomaa ensi talveksi jolloin olisi tarkoitus lähteä Intiaan tai Sri Lankaan. Säästäminen on vähän kesken vielä.. Matka Cannesiin taitaa mennä tähän samaan, odotan sitäkin niin paljon että olen suunitellut jo kaikki vatteetkin valmiikis reissuun.



3. Ystävät

On se ihanaa tietää että on hyviä ystäviä. Minulla on ystäviä ihan ala-aste ajoilta sekä uudempiakin ystäviä joiden kanssa ollaan lähennytty nopeastikin. Yksi parhaista ystävistäni palasi juuri Australiasta josta olen todella iloinen. Hyvät ystävät ovat kullanarvoisia ja erilaiset ystävät vasta rikkaus onkin.

kuva täältä

4. Lehdet

Kaikenlaiset lehdet ovat olleet minulle aina intohimo. Luen myös paljon kirjoja mutta olen erityisen visuaalinen ja tunnen pysyväni maailman menossa mukana lukemalla lehtiä. Tottakai netti tarjoaa samaa tietoa nopeammin ja halvemmalla mutta rakastan sivujen kääntelyä ja sitä että lehden voi ottaa mukaan mihin tahansa. Matkustaminen sujuu mukavammin jos on varustautunut pinolla lehtiä ja lukemiseen uppoutuu niin ettei ajankulua huomaa. Kotonakin pääsee vähäksi aikaa jonnekkin "muualle" kun avaa vaikka Hesarin. Kaikki on hyvin kun on lehtiä :)



5. Ballerinat

Tämä meneekin sitten jo melko pinnalliseksi. Tiedättekö tunteen kun näkee suurinpiirtein unta jostain vaatteesta tai asusteesta ja kaupoista ei vain löydy sellaista. Kaikki on vähän sinnepäin mutta ei ihan niinkuin oli kuvitellut. Oma haaveeni on ollut käärmeennahkaiset ballerinat ja löysinkin sellaiset French Solen nettisivuilta. Nyt ystäväni kertoi nähneensä niitä Nina's:illa! Hiphei ja rahoja laskemaan josko olisi niihin varaa vielä. Ei taida kyllä olla..

kuva täältä



Mistä sinä tulet iloiseksi juuri nyt?




keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Täällä taas

Läppäri olikin eiliseen yöhön asti mökillä joten en saanutkaan tätä juttua aiemmin kirjoitettua. Tästä saattaa kesän aikana tulla jonkun sortin ongelma koska mies tykkää ottaa läppärin mukaan mökille ja se myös tykkää käydä siellä usein. No onneksi mökki ei ole kaukana ja voin mennä vaikka metrolla bloggailemaan sinne jos siltä alkaa tuntua.

Viimeksi puhuinkin siitä kännykästä jo ja tässä se tulee, my new baby:

Se on Nokia 6500. Jos se nyt kertoo kenellekkään mitään. Kamerat ja kaikki.. Ehtona oikeastaan oli että pitää olla simpukka tai sitten tuollainen liku ja mahdollisimman pieni ja ohut. Se LG olisi ollut varmasti hieno mutta varmasti liian monimutkainen minulle. Mun aivokapasiteetti alkaa duunipäivän päätteeksi olla käytetty joten kaikki simppeliys kunniaan.

Päivällä asu oli tämä:

  • Mekko H&M
  • Leggarit Garlings
  • Laukku Dkny
  • Kengät Zara
  • Kauden kuumin asuste: Kissa. Ihan kirjaimellisesti siis. Meinaan öisin läkähtyä kuumuudesta kun kisu kehrää masun päällä.
Hain eilen Zarasta pellavatakkini josta siis puuttui nappi eikä varanappista ollut tietoakaan. Vein takin siis takakisin ja he ompelivat ystävällisesti kaikki napit kunnolla kiinni.



Lomaan on enää kuusi työpäivää. Aloitan siis juhannuksena loman joten tällä viikolla saa mun puolesta sataa mutta sitten ei enää. Kiitos. Lomasuunitelmissa on oleilua mökillä ja matka Saarenmaalle autolla poikaystävän kanssa. Odotan reissua innolla koska en ole ikinä Saarenmaalla käynyt. Kaikki ovat kovasti kehuneet paikkaa joskin siellä ei montaa päivää viitsi viettää. Tätä olisi siis luvassa:

kuva täältä

Heinäkuun 24.päivä on myöskin lennot varattu Nizzaan. Matka jatkuu siis sieltä suoraan Cannesiin ja paluu on seuraavana maanantaina. Lennot on Brysselin kautta josta kummivanhempani hyppäävät samaan koneeseen. Asumme siis heidän luonaan. Armotonta shoppausta ja hyvää ruokaa siis tiedosssa. Cannesissa olen käynyt useammin mutta yhtään kuvaa koneella ei valitettavasti ole. En nimittäin omista itse kameraa edelleenkään. Tällä reissulla on toki poikaystävän kamera mukana. Rakastan sitä paikkaa..


Kuva täältä

Semmoista. Nyt on pakko lopettaa, alkaa naurattaa ihan liikaa. Kaikki varmaan joilla asuu mies taloudessa tietää että nyt pelataan jalkapallon EM-turnausta. No meillä ainakaan tämä ei jää epäselväksi sillä tuossa se nyt istuu joku hassu polyesteriasu päällä ja lähempi tarkastelu osoittaa sen olevan kantakuppilan oman futisjengin peliasu. Siinä siis roikkuu laputkin vielä paikoillaan sillä sitä ei ole koskaan käytetty. Noo jos sillä pääsee hyvää fiilikseen niin mikä jottei... Anna mun kaikki kestäää!!!!!!!!!!!!!! Tätä tulee kuulema jatkumaan seuraavat kolme viikkoa.

Ps. Hei vaude, yli sata tilaajaa Blogilistan kautta! Kiitos ja kumarrus teille kaikille! Saisitte kaikki mun puolestani ilmoittautua niin tietäisin vähän ketä tällä käy ja löytäisin tieni myös uusiin blogeihin! Edit// Niin siis ilmoitautukaa kaikki muutkin lukijat :)

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Terkut mökiltä!

Tarkoitus oli siis jo perjantaina tulla huikkaamaan, että olen viikonlopun mökillä joten minusta ei kuulu vähään aikaan mutta siinä hötäkässä en sitten kerennytkään. Perjantaina lähdettiin nimittäin suoraan töistä tänne ja sitten loppuaika onkin mennyt miettiessä että miten ihmeessä pidän rosé pulloni kylmänä kun se ei mahdu jääkaappiin pysty suunnassa. Ensi kerralla ostetaan kierrekorkilla oleva..

No mutta, tulin vain kertomaan että mökillä ollaan ja tiistaina palaan mm. Bisquitsin haasteeseen ja uuteen kännykkääni (mutta se ei ole se LG. Poikaystävä vannoi siellä kaupassa etten ikinä opi käyttämään sitä ja minulla tulee menemään hermo niin usein ettei hän jaksa kuunnella.)! Tullaan täältä vasta huomenna aamulla pois ja olen iltavuorossa huomenna joten huomennakaan en kerkiä.

Niin ja luvassa on myös kesälomafiilistelyä! Enää työpäivää ja olen vapaa!! Luoja on sitä odotettukin. Tiedossa on pienet matkat ainakin Saarenmaalle ja Cannesiin.

Kuulumisiin siis viimeistään tiistaina! <3

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Sitä sun tätä

Olin aivan kokonaan unohtanut esitellä uudet kesäkengät jotka ostin tuossa viime perjantaina. Perustilanne: olin ostamassa kännykkää mutta en jaksanut jonottaa siellä putiikissa niin menin vastapäiseen Warehouse outletiin ja lähdin sieltä kenkien kanssa. Spiritin kengät ovat nahkaa ja maksoivat huimat 19 euroa. Voin suositella kyseistä liikettä!


Tässä vielä kuva Zarasta ostetusta paidasta joka oli viime lauantaina illalla päälläni.


Niin ja nyt kun siitä kännykästä tuli puhetta niin tarvitsen siis uuden. Poikaystävä haluaa nykyisen kännykkäni mökkipuhelimeksi. Oikeastaan hän oli ostamassa itselleen jotain halpaa uutta missä on 3G mutta tarjouduin uhrautumaan ja ostamaan itselleni uuden. Kätevää kun tekosyiden keksiminen on päiväpäivältä helpompaa..

Ajattelin jotakin tällaista:


Kuva Verkkokauppa.com, jossa kävin puhelinta jo ihastelemassa. Hinta olisi 182 euroa. eli juuri kipukynnyksen rajoilla. Yli kahtasataa en voi enkä suostu puhelimesta maksamaan. Ne hajoaa kuitenkin.. Paitsi ne halvimmat kestää vaikka ydinpommin.

Onko kellään kokemusta LG:n puhelimista? Laturiongelmilla ei kannata pelotella, näissä asioissa en ajatettele kovinkaan käytännöllisesti.. Kuulun valitettavasti niihin ihmisiin jotka eivät saa hepulia jos kännykästä loppuu akku tai se jää kotiin. Sitten mä olen vaan ei tavoitettavissa.

Moumoun pinkkiin hömppäarvontaan osallistuin tällä:


Kysymys siis kuului mikä on turhamaisinta mitä omistat. No tämä ei ole turhamaisinta (näkisitte vaan..) mutta olin turhamaisen innoissani kun näin näitä Stockalla etten meinannut pysyä nahoissani. Kyseessä on siis Piz Buinin "nerokas" keksintö pakata aurinkorasvaa rannerenkaaseen jossa se sitten kulkee kädessä mukavasti mukana. Juust..Miten sen loppuvoiteen saa tuolta toisesta päästä sitten aikanaan ulos?

Tämmöistä tänään, halit ja hyvää yötä :)!

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Aina vaan se nuttura

Viikonloppu meni taas ihan hulinaksi. Lepäämisestä ei ole ollut tietoakaan vaikka sitä juuri tässä olisi tarvittu. Duuniviikko oli super raskas ja perjntaina lähdettiin suoraan töistä ajamaan paraisille jossa oli poikaystävän serkun valmistujaiset. Lauantaina oli oman serkun ylppärit ja illalla vielä Kaivon terassilla hillumista. Eikä se siihen vielä loppunut, eilen vietettiin kaverin ylppäreitä joka sai lakin 7 vuoden uurastuksen jälkeen.

Lauantaina oli tämä asu päivällä. Ja kutakuinkin sunnuntainakin.


Pellavajakku on Zarasta, ostin sen lauantaina ja nyt jo hihasta puuttuu yksi nappi. Zaran vaatteet on ihan uskomattomia, ne maksaa ihan sikana ja sitten napit ja vetskarit hajoilee käsiin. Pitää käydä vähän avautumassa siellä..

Illalla vaihdoin vain farkut jalkaan ja alla uusi läpikultava valkomusta paituli, sekin Zarasta. Aina kun on ollut Kaivon terassilla niin vakiona tuntuu olevan että kengät sanoo itsensä irti viimeistään siinä vaiheessa kun lähtee käppäilemään himaan..


Huomasin tuossa juuri että mun hiukset on kasvaneet aika tavalla siitä kun viimeksi katsoin. Mulla on nimittäin toi nuttura päässä aina. Ihan aina. Rakas isäni jopa antoi minulle lempinimeksi Nuttura.
Saattaa olla että siihen nimitykseen on joku muukin syy, muunmuassa se kun vanhempani joskus aikoinaan ilmoittivat että he ostavat erilliset asunnot itselleen ja kysyin tietysti että ai, nytkö te sitten eroatte niin vastaus oli kutakuinkin tämä: "no ei tietenkään, älä ole höpsö. ei se sitä tarkoita että jos asuu omissa asunnoissa että pitäis erota". Kun väitin vastaan niin äitini sanoi jatkoi edelleen että hassu kun olen ja joskus tästä kasvan isoksi niin ymmärrän että aikuiset ihmiset voivat aivan hyvin toimia niin.. Öö kenen muun mielestä? Tästä on siis kaksi vuotta aikaa. Yhdessä he asuvat edelleen mutta outoja ne on.. Äidilläni on mm. oma kesämökki heidän talossaan. Poikaystävällä oli vähän sulattelemista kun vein hänet katsomaan yläkertaan meidän äidin "kesäasuntoa".

Mites muiden viikonloppu meni?

ps. Big dippa ei kuulema voikaan lähettää mekkoa koska sitä ei enää ole. Ihan kiva...