perjantai 8. elokuuta 2008

Hyvää huomenta!

Tänään on miehen ja minun vuosipäivä. Tarkasta päivästä ei ole ihan selvyyttä, mutta ollaan päätetty, että juhlistetaan sitä jokavuotisen Loveboat-miniristeilyn järjestämispäivänä koska siellä me tavattiin. Tänä vuonna päiväksi valikoitui 9.päivä.

Loveboat on siis Iso-Roballa sijainneen Labyrinth-baarin omistajien järkkäämä 18-23 kestävä minipaattiristeily. Sinne on tulossa paljon kavereita mutta sitä ennen ollaan menossa Fazerille skumppabrunssille, käydään hakemassa salaattitarvikkeet Kauppatorilta ja tullaan iltapäivällä kotiin kilistelemään Moët:iä. Tuhlaan oikeaan shamppanjaan äärimmäisen harvoin mutta tämä päivä vaati sen :).

kuva täältä

Luulin että olisin viimeksi maininnut myös siitä että kävin eilenkin yhdessä työhaastattelussa. Kyseessä oli rekrytointifirma jonka kautta minun oli tarkoitus mennä töihin esim. kenkäkauppaan. Siinä kävi sitten niin että he ilmoittivat että he haluaisivat minut töihin heille itselleen. Ensin assariksi ja sitten rekrykonsultiksi mahdollisesti myöhemmin. Mä olin ihan huulipyöreenä että joo tottakai... mutta sitten tarviin enemmän palkkaa. Ei kuulema ole ongelma.. Nyt sitten odotellaan mainostoimistosta ja tästä uudesta paikasta vastauksia.

Ainiin, löysin äidin kaapista jostain 80-luvulta peräisin olevat housut. Saattee myöhemmin päättää onko ne hitti vai ihan nounou. Plus että ihka ensimmäisen kilpialun palkinnot on hankittu ja sen aika koittanee tuossa maanantain. En uskalla luvata huomiselle mitään juttua koska tänään voi mennä myöhään :D.

Hauskaa viikonloppua ihanat!


ps. Meinasin köyhtyä eilen huomattavia summia rahaa koska ihastuin Beamissa samaan nahkatakkiin kuin Honey Junkiella. Sovitin takkia ja totesin että elämä ei tästä paremmaksi muutu. Luojan kiitos takki oli varauksessa enkä voinut suinpäin sitä hankkia. Pahinta oli vielä se että olin ultimate shoppauskaverini kanssa liikenteessä joka oli samaa mieltä että takki kuuluisi minulle eikä yhtään jarrutellut ostohimojani.
Meinasin köyhtyä myöskin Mulberryn liikkeessä. Mahtava pieni kiiltonahkainen messengerbag suorastaan kiljui mukaani. -50% hintalapusta huolimatta halvalla ei oltaisi päästy.. Sen käyn silti ehä ostamassa jos saan jonkun näistä työpaikoista plus että mulla on synttäritkin ensi tiistaina..


pps!! Jostain syystä kommentit eivät näy oikein esimerkiksi Lauantain huumaa postauksessa. Vastasin jo alkuviikosta kaikkiin ja Cerisierkin on Gmailin mukaan kommentoinut postausta mutta enää ne ei näy missään! Muutaman päivän ne oli näkyvissä. Onko kenelläkään tietoa mistä mahtaa olla kyse tai vastaavia ongelmia?

10 kommenttia:

MouMou kirjoitti...

Voi onnea teille!<3 Ja arvonta, jee! Odottelen täällä ihan täpinöissäni.:) Ihanaista viikonloppua sinulle ja miehellesi!

Cerisier kirjoitti...

Onnea teille molemmille, ja ekstra-onnittelut vielä työtarjouksesta!

Gmailillä oli joku ongelma tässä joku päivä, en tiedä oisko niillä sitten yhteyttä kommenttien näkymiseen.soi

Anna-Maria K kirjoitti...

Onnittelut tältäkin!
Nauttikaa:)
Ja onnea työpaikan johdosta, toivottavasti nappaa toinenkin paikka, niin on mistä valita;D

äppelblom kirjoitti...

No, pidetään peukkuja että saat jommankumman työpaikan! Niin ja onnea vaan teille!:)

vippe kirjoitti...

Onnittelut!

Sinut on haastettu, käy kurkkaamassa blogistani enemmän infoa ;)

Tessa kirjoitti...

Paljon onnea täältäkin!

Oikea shampanja on kyllä tosi varma juhlistaja :).

Roosa kirjoitti...

Onnittelut teille! :)

Arvontaa jään innolla odottamaan ;)

Lily kirjoitti...

MouMou: Kiitos <3! Arvonnan vuoro on varmaankin huomenna jo :)

Cerisier: Kiitos kovasti :)!
Juu pakko olla koska kyllä ne kommentit mun gmailissa on.. no pitää vastata uudestaan niihin:)

Jenny: Tänks<3! Heheh nimenomaan vaikka sitten onkin kauhean vaikea päättää kumpaan haluan..no sen näkee sitten..

Äppelblom: Jee kiitos, onnea tässä tarvitaankin :) Ja kiitos!

Vippe: Kiitos :) Ja kiitos haasteesta myös, palaan siihen piakkoin. On vielä se Äppelblomin haastekin rästissä.. :)

Tessa: Kiitos :)! Oikeaa shamppista ei voita mikään:D!

Roosa: Kiitos kovasti! Jeps, huomenna on arvonnan paikka sitten!

Irene kirjoitti...

meidänkin blogista katoilee komsuja?? en tajua..

Sandra kirjoitti...

Onnea teille :)