sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Tohtori Google asialla

Täällä taas. Olen diagnosoinut (lääkärin oppimäärä googlesta) itselleni kevät masennuksen. Kyllä aivan oikein, tulin väsyneeksi ja kärttyiseksi heti kun aurinko alkoi paistaa risukasaan. Havaitsin saman ongelman viime vuonna samoihin aikoihin, heti kun lokit tulivat laulamaan aamuisin kun olin matkalla töihin. Pinnani alkaa kiristyä kun aurinko paistaa suoraan silmiin eikä aurinkolaseja ole mailla halmeilla. Rakastan toki kevättä ja valoa mutta jostakin syystä reagoin näin kun talvi taittuu alta pois. Todella todella outoa mutta totta.

Perjantain paras oli Cristal Snow:n pääsy Euroviisu finaaliin. Tosin iloa varjosti Teräsbetonin äänienemmistö (sellainen vauvojensyönti musiikki olisi syytä kieltää..). Cristal Snow on super lahjakas esiintyjä ja mieletön diiva mutta samalla niin liikuttavan nöyrä. Biisikin oli taattua europoppia toisin kuin Vuokko Hovatan Virginia kipale joka oli eittämättä kaunis ja minun mieleeni myös mutta ei viisuihin sopiva esitys minusta lainkaan.


Eilen lauantaina kävimme ystäväni kanssa testaamassa Helsingin Töölöön avattua uutta sushi paikkaa nimeltä Umeshu. Suorastaan murskakritiikistä kärsinyt uusi paikka siis tarvitsi avoimen mielen ja ison kärsivällisyyden. No, meillä meni kaikki putkeen. Saatiin ruoka nopeasti, raaka-aineet olivat hyviä ja laskukin suht ok. Miinusta tuli misokeitosta joka ei ollut lämmintä nähnytkään. Meillä oli pöytävaraus kello 19 mikä osoittautui loistoajaksi koska kun lähdimme puoli yhdeksän maissa pois, tarjoilija myi eioota sisään tulleille koska riisi oli loppu. Siis lauantai-iltana puoli yhdeksältä ja sushiravintolassa!

Mitään asuja viikonlopulta ei ole saatavilla koska valo-depressioni on vienyt tyylitajuni jonnekkin hyvin kauas.

Sitten päivän Jos lottovoittaja olisin -osioon. Koska The Body Shopin aurinkopuuterini sanoi itsensä irti tässä taannoin (putosi komeassa kaaressa lattialle) ja Cliniquen kivipuuterini oli, noh, juuri sen näköinen ettei sitä juuri ole käytetty muutamiin vuosiin niin päätin investoida uusiin. Jos tosiaan rahatilanne olisi sallinut, olisin hankkinut nämä ihanuudet Chanelilta ja Diorilta:



Mutta koska tänä(kää) lauantaina en laittanut lottoa vetämään, jouduin tyytymään näihin:



Tosiaan L'orealin aurinkopuuteri on meille harmoonisille blondeille oikein hyvä mutta Stockan myyjätyttö vakuutti minun olevan niin kalpea että Translucent 01 on juuri sopiva minulle. Noo ei ihan mutta en käytä sitä kuitenkaan kuin luomien pohjustukseen niin antaa olla. Ensi kerralla väitän kyllä vastaan.

Lopuksi vielä muutama jumpsuit kuva Asoskselta. Tällainen on saatava kesäksi!!



Ehkä pitkillä "pappa"lahkeilla tämä jumppis olisi vielä kivempi. No jäädään odottelemaan saako näitä suomen putiikeista vielä vähään aikaan.

Kuvat Strawberrynet. com ja Asos.com sekä Yle.fi

4 kommenttia:

dolce kirjoitti...

Taisi muuten olla se jokilaiva Svarte Rudolf, ja tismalleen se sama josta minäkin puhuin :) Ja kuulostaa kyllä aika kummalta tuo sinun reagointisi kevääseen, ehkä se vielä riemuksi muuttuu!

-SL kirjoitti...

Minulla on myös tuo Lumenen mineraalipuuteri(?)
Diorin ja Chanelin meikit on kyllä todella hyviä :) minulla on Diorin "mini"aurinkopuuteri ja se pysyy hyvin koko päivän ja illan.

vippe kirjoitti...

Toivottavasti kevät muuttuu vielä iloksi! Itselläkin meni kyllä aamulla hermo kun aurinko paistoi suoraan silmään eikä nähny liikennevalojen väriä ja takana olevat tööttäili...

Lily kirjoitti...

Dolce vita: Juuri se sama! Turussa kaikki tuntuivat tietävän sen paikan jossa täytyy aina odottaa:). Juu eiköhän tämä riemuksi tästä muutu!

Sl: Juu joku mineraalipuuteri se on ja tuntuu oikein hyvältä hintaan nähden. Taidan panostaa pikkuisen Chaneliin kun saan duunista bonukset:)

Vippe: Juu eiköhän, alkaa jo onneksi helpottamaan :) Äh, kanssaautoilijat on joskus niin törppöjä..