tiistai 19. helmikuuta 2008

Minä, Naomi ja Marc

Mä sain sen!! Nimittäin Marc Jacobsin ihosyövänvastaisen kampanjaan suunitteleman Protect the skin your in t-paidan. Hyvän ystäväni tuttava toi Kööpenhaminasta meille molemmille. Minulle Naomin ja hänelle Hilary Swankin. Alunperin toivoin Dita Von Teesea mutta siitä ei ollut kokoa enää. Jippii, me so happy. Paidan selkäosaan on painettu kaikkien kampanjassa poseeranneiden nimet.



Mulla on nyt joku valistuskausi menossa. Mutta menkööt.

Viimeviikonloppuna Turussa meni oikein kivasti. Cirque du Soleil oli kaiken sen matkustamisen arvoinen kokemus. Aivan huikeaa suorastaan. Yövyimme Hamburger börsissä ja kävimme syömässä jossain jokilaivassa (josta olimme kuulleet pelkästään huonoja kokemuksia ja menimme ihan asennevammoilla sinne mutta kaikki pelasi hienosti) ja illalla piipahdimme hotellin omassa diskoteekissa. Yh ihan kamala paikka. Asut eivät harmikseni toteutuneet koska en harrasta pakkaamista etukäteen mutta menetän hermoni hyvin helposti ja lopputulos oli se valkoinen paitulitunika vaaleiden farkkuje ja saappaiden kanssa ja illalla musta pitkä poolo ja kiiltonahka patellavyö seurana. Hätähousut kunniaan.


Juup hieman skumpendaalia nauttineena poseeraus onnistuu takuuvarmasti.. Voi luoja.

Ps. Muistakaahan osallistua Bisquitsin kilpailuun. Mä ainakin haluan ne kaikki palkinnot itselleni jos vaan mahdollista:)!

pps. tarkoitukseni olisi vielä tällä viikolla esitellä uusi tukkani. yli 20 cm lähti ja väri tummeni huimasti. Naamaposeeraukset ei vaan oo mun juttu, pitää toivoa hyviä tilannekuvia siis.

10 kommenttia:

Madde kirjoitti...

Toi teeppari on niin hieno. Oon ihan katkera ettei Amsterdamista saa niitä. :D

Minttu kirjoitti...

Tosi cool tuo Naomi myös! Onneksi meillä on "perheessä" Helena Christensen. ;)

dolce kirjoitti...

Voi itsekkin himoan tuota tpaitaa :) Ja mikähän jokilaiva se oli, olen itsekkin ollut syömässä kerran Turussa eräässä jokilaivaravintolassa, oli aivan älyttömän hyvää ruokaa. Tosin sitä piti odotella 45 minuuttia...

Anonyymi kirjoitti...

t-paita on mahtava! Harmi kun niitä ei saa täältä:p

Anonyymi kirjoitti...

Jee, kammpanjapaita! Rakastan niitä muutenkin, ja tuo on vielä ihan superhieno :)

bea kirjoitti...

Kelpaisi tännekin! Ja Dita Von Teese olisi vaihtoehto numero yksi :)

Lily kirjoitti...

Jessica: Kiitti:) Yritin etsiä Marc Jacobsin kauppaa myös Amsterdamista mutta eipä ollut.

Minttu: Tänks! Helena oli kolmantena listalla jos Naomia ei olis ollut:)

Dolce vita: Tukholmasta varmaan sais :) Sen nimi oli joku Rudolf tai vastaava. On se varmaan sama koska sitä on muutkin valitellut että ruoka kesti ikuisuuden.Nyt siellä ei ollut juuri muita niin siks saatiin nopsaa.

Runway: Kiitos! Niinpä, arvaa oliko säätäminen että sain tuonkin järkättyä:) (Mut hei meille tulee lv sentään ;))

Winda: Tavallaan saa vähän anteeksi shoppaustaan jos jotain menee hyväntekeväisyyteen eikö:)

Bea: No jos hinnasta sovitaan ;) Dita olis ollut kyllä hieno..

-SL kirjoitti...

vau onpa erikoinen paita!

Unknown kirjoitti...

Toi on kyllä makee paita! :) Harmi ettei Suomesta saa :/

Lily kirjoitti...

Sl: Juu vähän tavallisesta poikkeavahan se on :)

Kashmirtröja: Kiitos! Niinpä, Marc tänne ja heti :)!