maanantai 26. toukokuuta 2008

Ja jalat kiittää

Pahoittelen että joudun näinkin usein pahoittelemaan että minusta ei taas ole kuulunut. Mulla on kyllä hirveän hyvä syy; orastava alkoholiongelma. Perjantaina lähdettiin suoraan joka vuotiselle kevätretkelle merellisissä tunnelmissa ja päädyttiin Uunisaareen leikkimään jotain urpoja seurapelejä. Kaksintaistelussa lankulla ei hei tarvii hyökätä kimppuun kuin sika limppuun vaikka voitontahtoa onkin. En kylläkään hävinnyt tätä matsia mutta olin järkyttynyt.

Perjantain asuksi valitsin Gina Tricotista rusettipaidan, Zarasta ostetun valkoisen neuletakin (silk+cotton, loisto yhdistelmä) ja ankkurikorvikset GT:sta myös.






Ei ollut kovin hyvä idea kuvata valkoisia vaatteita valkoista kaapinovea vasten mutta näin tällä kertaa. Plus että tuosta korviskuvasta tuli minimini.

Muutoin olin varustautunut Haltin purjehdustakilla(on muuten lämmin!) ja Kedisn tennareilla. Juujuu niillä valkoisilla just.. Great idea.. Illaksi vaihdoin köyhän naisen chanelit jotka ei muuten ole kovin hyvät jaloissa pidettäväksi tuntitolkulla. Tämä sillä seurauksella että molemmat isovarpaani ovat lähes tunnottomat.

Koska perjantaina ei lähtenyt käsistä niin lauantai sitäkin enemmän. Kevätretki fiilikset laskivat kuin lehmän häntä kun esimiehet olivat superjurrissa ja yksi tyttö piti lähettää itkevänä kotiin taksilla. Oli parempi mennä kotiin.

No enivei, lauantaina piti lähteä sivistyneesti ystävän luo skumppalasilliselle mutta jo siinä vaiheessa tiesin kun ovesta lähdin korkkarit vinkuen, että uloshan tämä tie vie.

Asuna tämä:

  • Huivi äidin kätköistä
  • Valkoinen teeppari JC
  • Farkut Tiger of Sweden
  • Laukku Zara
  • Kengät Asos
  • Kaulasta roikkuu hennesin puunpala
Reitti kulki siis A21 kautta Ahjoon ja siitä pilkun tienoilla taksijonoon jossa totesin että äh, mä kävelen. Matka ei ole pitkä mutta tuollaiset hullut korot jalassa se on tuskaa. Näkisitte nuo kenkäparat.. Geelityynyt päkiöissä ei auta pätkääkään voin kertoa, ihan huijausta. Ja jalat kiittivät tänään töissä.

Onneksi olen tajunnut että viinaa ei kannata juoda mutta viiniä ja skumppaa sitäkin enemmän, paha olo pysyy kutakuinkin poissa (niin siis jos on pakko nyt ylipäätään mitään juoda). Ja jos se kapula kuitenkin yllättää, misokeitto heti aamusta auttaa takuuvarmasti. Mitäköhän ne kelaa siellä Tokyokanissa kun aina loppuviikkoa kohden tulen sinne hamstraamaan keittovarastoon täydennystä..

Tämän hauskan lauantain aikana olen myöskin myynyt itseni töihin erääseen mainostoimistoon. Ainut vaan että sujuvasti valehtelin että "joo excelin täydennys sujuu vaikka unissa ja tavallaan kaikki muukin tietokoneeseen liittyvä. wöördit ja muut semmoset.." ja loppukaneetiksi vielä "mä keitän muuten erinomaista kahvia!".

Niinpä niin.



14 kommenttia:

MouMou kirjoitti...

Söpö asu, varsinkin nuo kengät! Ihanan korkeat.:) Onko paha kävellä?

Lotte K kirjoitti...

Zaran valkoinen neuletakki on ihastuttava, juuri tuollainen mun vaatekaapista puuttuu! Samoin tuo Zaran punainen kiiltonahkalaukku ihastuttaa eikä Asoksen korkkareissakaan vikaa ole ;)

Itse olen yhden aikaisemman työpaikkani sopinut aamuyön pikkutunneilla niin että itse en muistanut tapahtumaa kuin hämärästi ennen kuin silloinen tuleva pomoni soitti mulle tarkistaakseen että onhan tarjous voimassa.. ;D Kyseessä oli tosin baarihomma eli pienessä sievässä sen sopiminen lähes kuului asiaan.

Anna-Maria K kirjoitti...

Kiva kun jälleen palasit, tänään meinasinkin jo kysellä mihin olet jäänyt:)
Höh, miksi en löytänyt tuollaisia korviksia vaikka etsin. Ärsyttävää;D

dolce kirjoitti...

Rusettipaita on ihan söpis :) Ja neuletakkikin ihana!

Lotte K kirjoitti...

Hmmm. Joskus aikaisemmin blogiasi lukiessani mulle tuli semmoinen olo että tunnenkohan sut ja nyt sitten viimein sain asiaan varmistuksen naamakirjan (minkäs muunkaan) avustuksella.

Olet kuitenkin vähän yläaste ajoista muuttunut (vaikka muistaakseni salaa kadehdin tyyliäsi jo silloin).. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana asu, rusettipaitakin on huippusöpö :)
Kesällä saa harrastaa juomistakin enemmän, kuuluu sääntöihin :D

Anonyymi kirjoitti...

Tosiaan, hommasin samaisen neuleen harmaana, olen ihan rakastunut <3
(olisin halunnut kyllä valkoisen, mutta ne olivat liian isoja kaikki..)

Lily kirjoitti...

Moumou: Kiitos :) No ei itseasiassa, päkiät tuli tosiaan kipeiksi mutta mitäs pienistä :)

Lotte K: Mä oon jo jonkun aikaa miettinyt että oletkohan sama tyttö, naamakirja on paras näissä jutuissa! Luoja, onneksi olenkin muuttunut :) Hei, sun tyyliä me aina kateellisena ihailtiin! Muistan ikuisesti kun sulla oli mustat läpikuultavat sukkikset vaalean farkkuhameen kanssa ja himassa en millään saanut sopimaan sitä yhdistelmää itselleni vaikka kuinka yritin :). Oikeastaan aika hauskaa "törmätä" tällä tavoin! Pidätkö yhteyttä vielä niiden muiden kanssa?
Kiitos, ne kaikki olikin hyviä hankintoja! Juu semmoista sattuu näkäjään muillekkin,hehhe :)

Jenny: Täällähän minä! Välillä tuntuu että aikaa ei ole vaikka mistä repisi mutta on tää bloggailu kuitenkin mulle aika tärkeetä :) Forumin ginassa oli niitä :)

Dolce vita: Kiitos:) Joku fiksaatio on nyt puna-valko yhdistelmään..

Winda: Just näin! Tuutko kertomaan ton saman mun miehelle myös.. ;)
itse arvoin sen harmaan ja valkoisen välillä kauan mutta päädyin valkoiseen kun harmaita on jo muutama kaapissa.

Lotte K kirjoitti...

Sekoitatkohan mut nyt johonkin.. Yläaste ajoilta muistan lähinnä karmean pissistyylini.. :D

Ja aika paljon ihmiset hajautunut eri teille (niin kuin itsekin olen "joutunut" tänne susirajan taakse), ihan muutaman kanssa olen yhä yhteydessä..

Cerisier kirjoitti...

:D Onpas ollut vilkas viikonloppu. Rajansa ilmeisesti geelityynyjen avullakin, oli muuten hauskasti kirjoitettu juttu.

Lily kirjoitti...

Lotte: Enpä usko:) Sitäpaitsi eiköhän tässä itse kukin käynyt ne valkoiset stretsiajat läpi :D. Benettonin vaaleanpunainen neule ja miss sixtyt oli mun juttu.. oh god..

Cerisier: Hehhehe joskus joo menee vähän hulinaksi.. Ja kiitos, joskus tajunnanvirta yllättää :)

-SL kirjoitti...

Ihanat korvikset :)

Minde kirjoitti...

Mainostoimistoon - hienoa! Ja vaatteet näyttivät myöskin kivoilta, etenkin tuo rusettipaita. :)

Lily kirjoitti...

Sl: Kiitos :)

Minde: joo katsotaan nyt, törmäsin tähän mahdolliseen tulevaan pomooni taas lauantaina ja mulla oli kannoilla sellanen naimisissa oleva ukkeli jota en saanut karistettua ja sit ne olikin tuttuja keskenään. Olin jo tovin avautunut siinä että toi mies on kauhee..
Ja kiitos :)