tiistai 29. heinäkuuta 2008

Kotona ollaan

Olen niitä ihmisiä joiden mielestä matkoilla ikävintä on kotiin paluu. Olen vakaasti päättänyt että viiden vuoden sisällä asun joko Etelä- tai Keski-Euroopassa. Mieskään ei tyrmännyt ajatusta heti kättelyssä..

Heti ekaksi vähän tunnelmia ympäri Rivieraa, eniten Cannesista. Asuimme siis kummivanhempieni kesäasunnolla joka sijaitsee siis Cannesin vuorilla. Näkymät ovat suoraan heidän pihaltaan alas Cannesin ja Nizzan rantaviivalta sekä muutama kuva pihapiiristä.



Kyllä, puristelen omaa takamustani..











Seuraavaksi muita kuvia pitkin kyliä. Kuvat veneistä ovat otettu yksityiseltä laiturialueelta johon meillä ei olisi ollut mitään asiaa mutta valehdeltiin sujuvasti että me tunnetaan johtaja. Hehhee niin varmaan..






Käväisimme Grassessa, kuuluisassa hajuvesikaupungissa josta itseasiassa hankin uuden lempituoksuni.


Vuoristoteilä mentiin alas kuin Räikkönen konsanaan ja todella ranskalaisella tyylillä eli kovaa...




Menossa illallisille uusissa Kookain pöksyissä :


Maailman parasta ruokaa:


Elämää ilman rapuja ei ole.

Nyt on pakko mennä nukkumaan, eilinen oli pitkä päivä kun käväistiin vielä Brysselissäkin ennen lentoa kotiin. Huomenna lisää kuvia etenkin ostoksista. Nati nati!

16 kommenttia:

äppelblom kirjoitti...

"Elämää ilman apuja ei ole!" Aivan samaa mieltä!:))) Matka vaikutta todella onnistuneelta!

äppelblom kirjoitti...

Siis rapuja ei apuja!;)

Freya kirjoitti...

Voi ei mitä maisemia.. kelpaisi minullekin =) Kuullostaa ihanalta reissulta!

Kerro lisää uudesta lempituoksustasi! =)

Lotte K kirjoitti...

Oih, ihania kuvia! Tälläkin rakastetaan rapuja ja nuo näyttävät niiiin herkullisilta :) Kiva kämppä myös, eräällä sukulaisellani on "poikamiesboksi" tuolla Nizzassa ja on tarjonnut sitä käyttöön.. Täytyy varmaan joskus lähteä sen verran upealta tuolla näyttää! Ja innolla odotan shoppailupostaustasi.. ;)

Tessa kirjoitti...

Vaikuttaa suunnilleen täydelliseltä lomalta :).

Pidähän hauskaa siellä!

Unknown kirjoitti...

Kivoja kuvia! :)
Aina ku kaikki bloggarit julkaisee näitä matkapostauksia niin itelläki tulee halu mennä sinne mistä kerrtotaan ;D

Alinea kirjoitti...

Voi ihanuus! Mulla on myös sukua tuolla suunnalla ja ollaan kyläilty monesti. Tulipa hei ikävä :)

Suosittelen muuten tekemään päiväreissun Monacoon! Se on hieno paikka ja niin kallis kaupunki että siellä ei kannata yöpyä (eikä juuri syödäkään), mutta uikkarit kannattaa ottaa mukaan - uimastadion on upealla paikalla ja häkellyttävän edullinen.

Anonyymi kirjoitti...

oi, näyttää ihanalta :)

Anonyymi kirjoitti...

upealta näyttää! mäkin kävin vuosi sitten tuolla grassessa ja se oli suloinen paikka :) kävittekö siellä hajuvesimuseossa/-tehtaassa? se oli mielenkiintoinen kokemus :))

Anna-Maria K kirjoitti...

Tervetuloa, kiva saada sinut takaisin.
Itsekin haluan joskus muuttaa eurooppaan, eniten kiinnostaisi Ranska, ja Italiakin menisi, eiköhän pakata kimpsut ja kampsut ja lähretä!

vippe kirjoitti...

Vaikuttaa ihanalta reissulta. Mäkin voisin suunnata seuraavaks tuonne :)

Anonyymi kirjoitti...

Sellaisia valokuvia ja tunnelmia että kyyneleet tuli silmiin! Olen todennäköisesti sairaan katkera ja pirun kateellinen. Nökötän kerrostaloviidakossa, kesäloma takana päin -tai oikeastaan helkkarin pitkällä edessä...

Roosa kirjoitti...

Kivoja matkakuvia :) Innolla odotan ostospostausta! ;)

Lily kirjoitti...

Äppelblom: Aah rapujen ystävä sinäkin :) Loistavaa! Matka oli huippu :)

Freya: Maisemat on todella upeita siellä, tahtoo takaisin :) Jeps, kerron varmasti :)

Lotte K: Tänks! Noihin rapuihin tehtiin vielä itse mieletön valkosipuli-yrttiöljy marinadi..nam! Joo ehdottomasti sinne vaan jos on mahdollisuus lähteä.
Juu illalla näät sitten, luvassa on ainakin Raybanit.. Oli vaan ihan pakko:)

Tessa: Joo ei ollut kyllä mitään valittamista vaikka oli pirun kuumakin :)

Lilya: Kiitti :) Etelä-ranska on ihan edullinen jos välttää turistirysiä että sinne vaan seuraavaksi :)

Alinea: Se on kyllä etu kun voi majoittua jonkun luona. Itsekin olen käynyt monesti tuolla mutta poikaystävälle oli eka kerta. Monacossa oon vieraillut aiemmin mutta se on niin hävyttömän hintainen että jätettiin tällä kertaa väliin, tosin ikkunaostostelukin on siellä ihan jees ;)

Winda: totta :)

Ronja: Joo käytiin siellä Fragonadin tehtaalla ja ostinkin yhden tuoksun, siitä lisää illemmalla:) Grasse on super suloinen kyllä.

Jenny: Loistoidea! Laitetaan joku bloggarikommuuni pystyyn jonkun pohatan paattiin ja seilataan Italian ja Ranskan väliä ;D

Vippe: Sinne vaan, lupaan että tykkäät :)

Anonyymi: No voi höh, ota pidennetty viikonloppu syksyllä ja suuntaa halvalla eurooppaan. Siellä on lämmintä vielä pitkälle syksyyn :) Mun mielestä ei oo ihan väärin ottaa pankista lainaa matkustelua varten..(älä kerro mun äidille että sanoin noin;))

Roosa: Kiitos:) Jeps, illalla on tulossa!

Anna-Maria K kirjoitti...

Joo, mutta sitten katsotaan ettei ihan minkä tahansa upean jahdin mukaan lähdetä, kyllä sen on oltava ainakin muutaman miljoonan arvoinen. Joku taso!;D

Lily kirjoitti...

Jenny: Joo taso on syytä säilyttää ;D Kunnon henkilökunta on plussaa kans..