sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Elossa, just ja just

Ohhoh näitä viikonloppuja. Oltiin eilen poikaystävän kanssa syömässä Kellarikrouvissa josta ilta jatkui vielä A21:sen, Rose Gardenin ja DTM:n kautta kotiin. Ja olo oli tänään sen mukainen. Yritin houkutella Jennyä mukaan myös mutta ihan hyvä ehkä ettet tullut todistamaan kuinka, nooh, vauhdissa taas olin ;D.

Kellarikrouvi on muuten loistava paikka. Ruoka oli ihan mieletöntä ja palvelu erinomaista. Ainut miinus paikassa on että jos on vähän väkeä niin oma ääni kaikuu aika mukavasti matalassa tilassa.. Aijuu kävi muuten hauska juttu siellä eilen. Kk:n vessoissa on kanan ja kukon kuvat josta siis tietää kumpaan mennä, eikö? Seisoin vessojen edessä tovin ja varmistelin että tunnistan kukon ja kanan eron varmasti. No, menin ovesta ja avasin ensimmäisen kopin oven josta paljastuikin mies housut nilkoissa. Huusin spontaanisti "Hui kamala, anteeksi mutta mä olen kyllä oikeassa vessassa" ja huitaisin oven kiinni. Kun menin takaisin pöytään niin tunnistin sen äijän meidän viereisessä pöydässä istuvaksi mieheksi.. Hehehh..

Hankin toissa päivänä Hennesiltä tällaiset haaremilökärit jotka ovat niin mukavat että koko päivä on mennyt niissä tänään. Hinta taisi olla 12,90 e. Kuvassa väri näyttää siniseltä mutta oikeasti ovat tummanliilat.


Olen aivan rakastunut myöskin siihen Lindexin kukkamekkoon ja toissa päivänä asu oli tämä:


Laukku on ostettu viime kesänä Åhlensilta ja vaaleanpunaiset varvastossut Spirit. Huh onpa typerä ilme..

Viimeisin kosmetiikka hankintani on ollut, mikäs muukaan, huulikiilto Anna Sui:lta. Tilasin sen Strawberrynet:stä ja kiilto on pakattu suloiseen ruusunmalliseen rasiaan.





Ihan järkyttävää että lempihuulirasvani Smith's:in Rosebud Salve maksaa Stockalla 12 euroa! Jenkeissä kyseinen purtilo kustantaa sen 4 dollaria. Onneksi on ystäviä jotka ovat sinne suunnalle lähdössä joten saan tuliaisiksi muutaman purkin. Mutta 12 euroa! Urban a:sta saa kuulema samalla hinnalla..
Noniin nyt me lähdetään taas mökille. Onneksi, koska siellä pystyy nukkumaan vaikka olisi mikä olo. Huomenna pitää taas tulla takaisin koska tiistaina menen sinne tapaamiseen. Iik en vieläkään ole päättänyt mitä laitan päälleni :)

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

6 kommenttia:

MouMou kirjoitti...

Haaremilökärisi näyttävät älyttömän mukavilta!:)

Anna-Maria K kirjoitti...

Olisipa ollut kiva nähdä sut menofiiliksissä mutta syytän ton miehen huonoa viinapäätä;D

Laitoinpa sulle muuten blogiini jutskan:)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana huulirasva :)

Mamassa ei tarvitse huolehtia eksyykö tyttöjen vai poikien vessaan, kaikki käy kaikissa :) (Tosin eräälle ystävälleni oli huomautettu mamassa että tämä on kyllä naisten vessa. Ystäväni suuttui ja loukkaantui, mutta piti suunsa kiinni, neitonen kun omistaa lyhyen tukan, mutta mielestäni näyttää naiselta enemmän kuin minä itse. Ihmiset ovat todella kapeakatseisia, ja jos tulee homobaariin voisi opetella näkemään sukupuolen yli..)

dolce kirjoitti...

Sinähän se olet hurja mökkeilemään :) No mutta, mökkeily on hauskaa. Ja hauskaa on myös päästä mökkeilyn jälkeen sivistyksen pariin takaisin. Ihanan rennot pöksyt!

A.K. kirjoitti...

Jätin sulle tunnustuksen omaan blogiini. :)

Lily kirjoitti...

Moumou: Ne on :) Niin supermukavaa materiaalia että en raaskisi pukea edes muuta aamuisin päälle..

Jenny: No mutta, ensikerralla sitten ;) Ja hei kiitos, ihanaa että sain sen sinulta :)

Winda: Tänks :) Totta, mamassa ei lasketa ;)

Dolce vita: Pakko jos aijon nähdä sitä parempaa puoliskoa yhtään kesän aikana ;) Se niin tykkää puuhastella siellä. Nyt ollaan perjantaihin asti täällä luutavasti :)

A.K: Kiitos vielä :)!!