torstai 27. maaliskuuta 2008

Kirppari kotona

En valitettavasti löytänyt rahaa mistään joten Conversen ystävämyynti jäi tänään (eli torstaina jolloin aloitin tämän kirjoittamisen) ainakin väliin. Ehkä huomenna safkiksella voisin poiketa siinä kun tulee kerran palkkakin. Tosin tavallaan tuhlasin jo ne ylimääräiset rahat mitä siitä jää nimittäin Stocka on täynnä tavaraa mitä jätin varaukseen..

Muun muassa Tigerin pillifarkut. Niissä on täydellinen lahkeen pituus eli melko lyhyt ja superkapeat lahkeet. Ne ovat siis varauksessa mutta varasin nyt koon pienemmät kuin alunperin ajattelin. Yleensähän nimittäin käy niin että jos ostaa mukavat farkut niin ne lössähtää nopeammin kuin edes ehdit ajatella asiaa. Joten aijon tehdä kokeen ja ostaa niin tiukat että juuri ja juuri kulkee henki ja testata pysyvätkö ne paremmin kuosissaan.

Toinen varaukseni on Vilan musta parka. Vaikka vannoinkin itselleni että mustaa takkia en osta niin tämä on sellainen hieno kiiltävä. Harakka mikä harakka... Ja oli sieltä Vilalta vähän muutakin mutta en ole ihan varma vielä hankinko niitä vai en. Huomenna niistä kuvia niistä mihin päädyin.

Ainiin yksi täysin asiaan liittymätön asia ennenkuin päästään itse asiaan nimittäin puhuin juuri exäni kanssa ja yksi huonopuoli sen kanssa hyvissä väleissä olemisessa on juuri aiheet " hei mulle pitää saada nyt nainen, joku kiva hei onks sul ketään kavereita hei. Joku semmonen ihana..plaaplaa". Niin että jos sellainen kolmekymppinen rikas mutta pihi tilintarkastaja joka tekee liikaa töitä kiinnostaa niin ilmoittautumisia otetaan vastaan. Mä kehitän tästä vielä jonkun hyvän tositeeveen.. ps.foto ois kiva. (kjäh kjäh).

Noniin eli itseasia tänään oli se että tuossa taannoin kerroinkin siivonneeni vaatekaappejani ja eteeni osui kaikennäköistä kivaa ja vähemmän kivaa. Osasta tätä tavaramäärää aijon luopua. Pitäisiköhän kokeilla Huutonettiä? Tässä murto-osa siitä vaatemäärästä mitä ei ole tullut käytettyä aikoihin.

Ruseka kukkahame on French Connectionin ja ostettu Hong Kongista toissa kesänä. Viime kesänä en käyttänyt sitäkertaakaan. Toinen hame on Top Shopista ja ostettu viime kesänä Tukholmasta. Sitäkään en ole käyttänyt kuin kaksi kertaa. Molempia pitäisi kaventaa vyötäröltä koska nyt ne roikkuvat lanteilla. Että kaappiin taitavat jäädä taas toviksi..

Seuraavassa on kukallinen mekko Hennesiltä jota on käytetty kerran toissa uutena vuotena. Punapilkullinen trikoomekko on Zarasta ja sitäkin on käytetty kerran. Olin naamiaisissa Minni Hiirenä. Valkoinen Benettonin puolihame on vanha ja ryppyinen. Pitäisi viedä pesulaan se ja ottaa ehdottomasti käyttöön ensi kesänä/keväällä. Sekä kaventaa vyötäröltä.



Kenkiä löytyi taas. Näitäkin olen jemmannut kenkälaatikoissa ja unohdan aina katsoa niihin. Nytkin tarvitsin tyhjää laatikkoa ja aloin penkomaan kenkälaatikoita ja niistä tupsahtikin nuo ylläolevat parit..

Vilan musta "trenssi" on monta vuotta vanha kuten Ctepillarin samettijakku. Ei vain ole tullut käytettyä näitäkään aikoihin.




Molemmissa kuvissa on Freesoulin farkut jotka myös ajattelin ottaa käyttöön. En tosin ihan tuollaisina hirvittävinä "raidallisina" vaan ajattelin värjätä tummansinisiksi.

Alla vielä kuva lehdistä joihin tuhlasin farkkujen ja takin ohella joista kuvaa huomenna. On muuten kireät farkut..huh..

Oli muuten pitkästä aikaa todella hyvä Trendi! Odotan myöskin innolla Suomn Ellen ilmestymistä. Mun pitäisi varmaan hakeutua hoitoon tän lehtiaddiktion kanssa..

Semmosta, hauskaa sunnuntai-iltaa kaikille <3

9 kommenttia:

Anna-Maria K kirjoitti...

Hahaa! Imota sitten missä se hoitola on niin ilmottaudun myös vieroitukseen:) Ihana muuten tuo Vilan takki!

ROBOTS kirjoitti...

About music.
www.electronicrobots.blogspot.com

-SL kirjoitti...

Aivan ihania mekkoja ja hameita omistat!:D heh nauratti tuo vika lauseesi, minullakin on kertynyt paljon lehtiä... ehkä se hoitola voisi olla kirjasto?;D siellä kun on lisää lehtiä! (ja kirjoja)

dolce kirjoitti...

Hauskat nuo nyörikengät! Aaa, lehtiä, haluaa lehtiä... pakko päästä lehti-ostoksille pian ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva tuo vilan trenssi,ota ehdottomasti vaan käyttöön se ;)
Mullakin on valtava lehtiaddiktio ,mutta ei voi mittää :D

MouMou kirjoitti...

Haastoin sinut blogissani:)

Lotte K kirjoitti...

Multakin haaste sulle blogissani ;)

ann kirjoitti...

Mä ajattelin myös ostaa tämän kuukauden Trendin, ilmeisesti kannattaisi? (:

Lily kirjoitti...

Jenny: Heh voidaan perustaa yhdessä sellainen ;) Ja kiitos, ajattelin kuitenkin luopua siitä.

Sl: Kiitoksia, harmi kun niitä ei oiekin tule käytettyä :(. Totta, pitäisi käyttää enemmän kirjastoa!

Dolce vita: Kiitos :) Joo kannattaa hamstrata uusin NYlon ainakin, ihania kuvia:)

Lilya: Kiitos :). Nimenomaan, ei sille voi mitään...!

Moumou: Tänks:)!

Lotte k: Kiitos sinulle myös:)!

Ann: Joo voin suositella sitä:) Hyvuiä kirpparijuttuja jne!