perjantai 26. lokakuuta 2007

This is me

Monessa blogissa jo aiemmin kiertänyt 10 faktaa itsestään tai vastaavaa on nyt vuorossa minun blogissani, vähän jälkijunassa kuten yleensä. Aah itsestään puhuminen, niin ihana aihe ;) Tässä tulevat 10. faktaa minusta jota et ehkä tiennyt vielä.

1. Rakastan kaikenlaisia lehtiä. En voisi elää ilman Hesaria ja muotilehtiä. Tilaan vain Hesaria, Trendiä ja Gloriaa mutta ostan säännöllisesti mm.Voguen.

2. En voisi elää ilman katkarapuja. Oikeastaan rakastan kaikkea merenelävää ruokaa.

3. Ihailen vahvoja naisia kuten Kirsti Paakkasta ja Lisa Souniota.

4. Oma vahvuuteni on sinnikkyys ja optimismi. Toisinaan saan kyllä sellaisia blondihetkiä aikaan kohelluksellani että jotkut voisivat ajatella etten ajattele yhtään mitään.

5. Vihaan pilkkaavia ihmisiä. Toisille ivallisesti nauraminen saa minut raivostumaan.

6. En osaa kuiskata kunnolla. Ääneni on järjettömän kova ja kantava. Koulussa olin aina se jonka kanssa kukaan ei halunnut kuiskutella takarivissä kun olisi muuten jäänyt siitä kiinni opettajalle.. Ääniterapeutin mukaan sille ei luutavasti voi tehdä mitään.

7. Innostun usein ja helposti. Varsinkin muut ihmiset ovat inspiroivia.

8. Rakastan koti-iltoja poikaystäväni kanssa. Yhdessä ruuan tekeminen ja viinin lipittely ovat romanttisinta pariterapiaa. Kokatessa ja syödessä tulee käytyä päivän/viikon tapahtumat läpi ja saa viettää aikaa ihan kahdestaan. Toisaalta...

9. ...tykkään myös hyvistä juhlista. En niinkään kotibileistä ahtaissa yksiöissä vaan synttäreistä, häistä tai muuten vaan erityisesti järjestetyistä kinkereistä. Uusiin ihmisiin tutustuminen on aina hauskaa. Naamiaisia yleensä vihaan ja ihan siitä syystä että naamiaisasu harvoin tuntuu siltä omalta jutulta päällä.

10. Vielä kolme juttua tähän mistä tykkään huippupaljon (loppui numerot kesken :))! 1)matkustelu 2)shampanja 3) meri


The End.







6 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Paljon samoja löytyi! :) Etenkin kuiskailujuttu ja vahvat naiset! Ootko muuten tuossa kuvassa? :)

Lily kirjoitti...

Salla: Joo eikö oo hankalaa yrittää madaltaa ääntään niin ettei muut kuule? Sittenhän se toinenkaan ei kuule.. :)

Jep, minähän se:) Ei tule varmaankaan kovin usein laitettua omaa kuvaa jatkossa mutta tähän juttuun se sopi hyvin ;)

dolce kirjoitti...

Minustakin koti-illat kullan kainalossa ovat ihan parasta! Toisinaan on kuitenkin ihana juhliakkin kunnolla :)

Olet muuten tosi nätti!

Lily kirjoitti...

Dolce vita: Voi kiitos kommentista, kuva on harvinaisen onnistunut ;). Eilen vietettiin pitkästä aikaa taas yhteistä ruuanlaitto iltaa, on se vaan niin hauskaa :)

dolce kirjoitti...

Blogissani on sinulle haaste :)

Salla kirjoitti...

Sulle on haaste blogissani ja taitaa olla vieläpä sama kuin dolce vitalla :D