lauantai 25. elokuuta 2007

Lapsimissit

Suomessa järjestetään jos jonkinlaista missieilyä, on perinteinen Miss Suomi, Suomen Neito (ja jos joku vielä kertoisi mitä eroa nillä on) ja Miss Tiesmitäikinä. Suomi on ollut missikisojen luvattu maa mutta viimevuosina kisat ovat jämähtänet perinteiseen jopa junttimaiseen 90-luvun misseilyyn mikä minulle on sinänsä ihan sama mutta onneksi yhdessä suhteessa Suomi on vielä perinteinen missimaa ja toivottavasti tulee aina olemaankin nimittäin lapsien missikisat.

Amerikassa järjestetään omia missikisoja lapsille joihin heidät puetaan ja meikataan kuten aikuiset. Havahduin tähän aiheeseen itseasiassa tänään kun katsoin iltapäivällä MTV:ltä jotain lapsimissi ohjelmaa. Olin vähän hämmentynyt MTV:n valinnasta näyttää niin vanhanaikaista ohjelmaa.

Omasta mielestäni lapsimisseily on vähän arveluttavaa varsinkin kun lapset eivät kilpaile lapsina vaan pikkuaikuisina. Heidät puetaan ja puleerataan, jopa suihkurusketus on tärkeä 6-vuotiaalla lapsella! Vanhemmat tuntuvat ottavan homman aika vakavissaan, meininki ei näin television välityksellä vaikuttanut siltä että he opettaisivat mitä on hyvä häviäminen jne. Lapset itse kyllä sanovat haluavansa kisata ja hyvä niin mutta osaako 4-6 vuotias todella päättää siitä onkon tämän kaltainen aikuisten matkiminen kauhean hyvää kasvatuksen kannalta?

Mitä mieltä te olette? Laittaisitteko omat lapsenne Miss Lapsi Suomi- mittelöihin mukaan?




Kuva täältä

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minua henkilökohtaisesti oksettaa tuo Amerikan meininki. Nämä vanhemmat pitäisi laittaa hoitoon ja lapset pelastaa turvallisempaan kasvuympäristöön. En vaan yksinkertaisesti ymmärrä kuinka kukaan aikuinen voi olla niin vastuuton ja ajattelematon, että tekee lapsestaan (erityisesti tytöistä) objektin eikä anna tämän olla lapsi. Sitten höpötetään että lapset haluavat vapaaehtoisesti kilpailla ja ettei se vaikuta heidän vasta muodostumassa olevaan minäkuvaan, ja paskat!

Presidentti pelastaa lähi-idässä ihmisiä pommittamalla näitä hengiltä kun samaan aikaan omassa maassa tällainen lasten hyväksikäyttö on laillista.

Lily kirjoitti...

juu näin. Jos olisi omia lapsia niin ajatus heidän alistamisesaan aikuisten katseille niinkin vähäpukeisina ja meikattuna pikku lolitoiksi on vastenmielinen.

äppelblom kirjoitti...

Itse en kyllä ikinä laittaisi omaa lastani tuollaiseen kilpailuun!

Anonyymi kirjoitti...

Olen itse pohtinut juuri tätä samaa (mutta sinä keksit postata tästä aiemmin, hitsi!) ja homma on aivan kamalalaa katseltavaa. Katsoin tylsänä yönä Youtubesta dokumentin eräästä lapsimissistä, ja huono olohan siinä tuli katsellessa, miten äiti huutaa lapselleen: "etkö sinä osaa edes kävellä?! Hymyile nyt, helvetti soikoon! Ei ole minun vikani, kun hävitään tämä kisa." Jos on aikaa ja intressiä, niin tsekkaa dokumentti Living Dolls (pätkittynä kahdeksaan osaan, tosin) http://www.youtube.com/profile_videos?user=colorguardxgurl2007&p=r

Lily kirjoitti...

Joo aihe on aika vanha ja tuttu kaikille enkä kirjoittanut kovin laajasti (tuppaa nämä mun jutut venymään yleensä) mutta jotenkin havahduin tähän nyt. Täytyy katsoa se "sarja" Youtubesta, jos pystyn :)

Styledrop kirjoitti...

Mäkään en ole koskaan ymmärtänyt tätä ilmiötä, tuskin pystyn edes katsomaan näitä dokumentteja ilman huonoa oloa. Kaipa se on sitä amerikkalaisen unelman etsimistä, ryysyistä rikkauksiin, kuuluisuutta. Vanhemmat kuvittelevat toimivansa lastensa parhaaksi, mutta taitavat todellisuudessa elää lastensa kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Kauheaa mielestäni tuo että lasten vanhemmat ottavat kaikki tuollaiset todellakin ihan liian tosissaan, varmasti äiti on palon surullisempi kuin tytär jos ei voita. Mutta tietenkin se on myös lapsesta ihanaa että niitä meikataan(ainakin omasta mielestä silloin nuorempana) :--D

nana kirjoitti...

Olen aina kauhistellut tuota meininkiä, ja olenkin ekan anonyymin kanssa samaa mieltä. Youtubessa muuten löytyy hyvä dokkari ko. aiheesta, tässä osa yksi http://www.youtube.com/watch?v=dwttqXiCE-I

Lily kirjoitti...

Kiitos Kara vinkistä, en vaan jostain syystä saa sitä dokkaria näkymään. Asia selvitykseen siis :)

Golden Dreams: Totta, se oli kyllä hauskaa tuhrata äidin huulipunilla pienenä :)

Styledrop: Niin minustakin siinä on vähän sellaista äidit haluaa oikeasti olla tyttärensä saappaissa eikä olla oikea äiti..