keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Niuhottajan paluu

Nyt on vasta keskiviikko ja olen nyt jo ihan puhki. Syy lienee eräs projeksti jossa aloitin tällä viikolla sekä tietysti se että tämä pirun flunssa ei hellitä oikein vieläkään. Eilen piristi ihana sää ja Mestaritallin terassi valkoviinin merkeissä. Siis ihan sivistyneesti tällä kertaa ;D. Sinä, jonka kanssa höpöttelin yöllä messengerissä, saatat olla erimieltä..


Toinen piristävä asia oli kun hoipuin alakerran pesulaan terassin jälkeen hakemaan valkoista kevättakkiani joka oli hohtavan puhdas! Ostin takin viime keväänä Zarasta enkä ollenkaan huomioinut kemiallisen pesun merkkiä takissa. Noo siinähän kävi sitten niin, kuten valkoisen takin kanssa tuppaa käymään, että edelliset J.Lindebergin farkkuni värjäsivät takin liepeet totaalisti sinertäviksi. Farkut osoittautuivat virheellisiksi ja sain niistä palautuksen koska vielä kahdeksannen pesun jälkeen ne irottivat väriä pitkin reisiä muunmuassa. Voi olla että kirjoitinkin viime syksynä tästä pienoisesta kädenväännöstä Stockmannin myyjän kanssa paljonko rahaa saan takaisin. Hah kaiken ja tästä tapeltaisiin vieläkin jollen olisi saanut.


  • T-paita alla Marc Jacobs
  • Farkut J.Lindeberg
  • Takki Zara
  • Ballerinta Buffalo London
  • Laukku Esprit
Tämä oli siis päällä tänään. Tyhmä minä laitoin uudet tummansiniset farkut ja juuri pesulasta tulleen valkoisen takin päälle samaan aikaan. No katastorfilta vältyttiin mutta farkut pitää kyllä pestä pariin otteeseen ennen seuraavaa kertaa.

Palatakseni tuohon Stockan myyjän kanssa vääntämiseen niin minusta on kyllä tullut äärimmäisen niuho palvelun suhteen. Suomessa kaikki maksaa niin julmetun paljon että hinnoissa on jo hyvä palvelu mukana. Tai siis pitäis olla mutta silti suomalaiselle asiakaspalvojalle (joka käytännössä itsekin olen) tai palvelualanammattilaislle ammattiylpeys tuntuu olevan hyvin vieras käsite. Tässä taannoin meinasi taas hermo mennä kun olimme ystäväni kanssa syömässä ja pyysimme laskun erikseen ja puoliksi. Tarjoilija ei sitä osannut tehdä ja pyysi meitä sitten myöhemmin jakamaan keskenämme laskun. Kun se ei käynyt niin tyttö alkoi paiskomaan lautasia ja pyöritteli silmiään. Samaisessa ravintolassa saa yleensä myöskin odottaa yli kymmenen minuuttia ennenkuin kukaan tulee edes tervehtimään saati kysyisi juotavista mitään..

Noniin Niuho Iita lopettaa tältä illalta.

6 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Mä olen aika samaa mieltä ton suomalaisen asiakaspalvelun suhteen, siis toki poikkeuksia löytyy, mutta enemmänkin toi tylyys on sääntö kuin poikkeus:// Mä osaan nykyään olla aika valittaja asioista, mutta jos mä maksan jostain niin kyllä mä maksan siitä palvelusta samalla:) Ja siis vastakohtana mä osaan antaa kiitosta ja kehuja jos olen saanut hyvää palvelua(:

MouMou kirjoitti...

Itselläni oli yksi takki, joka värjäsi aina sen alla olevan paidan. Ei mikään mukava löytö.:/ Onneksi se loppui sitten ensimmäisen pesun jälkeen, mutta ei takista kuulu väri irrota!:D (eikä muistakaan vaatteista)

J kirjoitti...

kiva nähdä kuva missä olet kokonaan:) mulla oli yksi kiva valkoinen takki, mutta vasta värjätyt hiukset+vesisade tekivät tehtävänsä:/

-SL kirjoitti...

Ihana takki!

Anna-Maria K kirjoitti...

Juu kyllä minäkin olen alkanut vaatimaan kunnon palvelua ja aika napakkaan sävyyn jos ei ystävällinen tyyli pure.

Lily kirjoitti...

Lotte: On toki poikkeuksia kuten Teatterissa eilen. Nimenomaan, hyvään palveluun pitää vastata hyvällä käytöksellä :)

Moumou: Niinpä! Farkuista toki irtoaa ennen ekaa pesua mutta niissä Lindebergeissä se oli ihan katastrofaalista.. :(

Runway: Heh joo välillä tekee ihan hyvää ottaa "kokonaisvaltainen vastuu" näistä sepustuksista täällä. En usein vaan näytä kovinkaan hyvältä ja sekin on yksi syy pään "katkaisuun:) Voi ei, hiusväri on varmaan aika vaikeaa pestä pois..

Sl: Kiitos:)!

Jenny: Se on tää vanhuus ;D