perjantai 9. marraskuuta 2007

Bad skin day

Kun kesä vaihtuu syksyksi ja talvikin yrittää kovasti sieltä saapua sadekuurojen keskelle, niin ihoni tuntuu aina menevän tähän aikaan vuodesta ihan solmuun. Nassun harmauden olen onnistunut torjumaan kunnon vihanneskuurilla mutta näppylät, hyi yök sentään. Ihoni ei toki ole koskaan ollut kuin vauvanpeppu mutta ihan ok kuitenkin.

Töistä tultuani päätin pitää yhden naisen tyttöjenillan ja tehdä kuorinnat, naamiot, jalkakylvyn (kuulun niihin joiden mielestä jalkojen pitää olla puhtaat kun menee nukkumaan, uni tulee paremmin).

Aloitin siis puhdistamalla kasvot meikistä ACO:n naamanpuhdistus aineella joka on tarkoitettu epäpuhtaalle iholle. Maistuu muuten ihan saippualle.


Sen jälkeen kuorin ihon Lumenen hellävaraisella rakeettomalla kuorintavoiteella:
Kuorinta vaikutti minuutin jonka jälkeen levitin Lumenen turvenaamion vaikuttamaan 10 minuutiksi:

Pyyhin kasvot lopuksi ACO:n epäpuhtaan ihon kasvovedellä. Lopuksi Nivean silmänympärysvoide ja paksu kerros Humektanin perusvoidetta naamalle ja voila olen valmis rentouttavaan jalkakylpyyn.

Tällaista tänään! Millaisia kauneusrutiineja sinulla on?

Ja muuten hyviä vinkkejä solmussa olevalle iholle, anyone?

Kuvat Lumene.fi, Yliopiston apteekki ja Aco.fi
(omat purkit ja purnukat on sen verran käytetyn näköisiä joten en laittanut kuvia niistä).


4 kommenttia:

äppelblom kirjoitti...

Mikä sattuma itsekin käytän tuota acon ihonpuhdistussarjaa ja lumenen kuorintavoidetta ja kasvonaamiota.:)

Minun mielestä tuo acon ihonpuhdistussarja on ihan hyvä tai kuuluu ainakin niihin parempiin mitä olen koittanut. Esim. vichyn tuotteet eivät toimi ainakaan minun ihooni tai ehkä se johtu siitä että en käyttänyt koko sarjaa vaan käytin pelkästään puhdistusgeeliä ja kosteusvoidetta. Kosteusvoide loppu sitä paitsi todella äkkiä jos verrataan hinta-laatu suhdetta...Ja kosteusvoide ei sitä paitsi antanut tarpeeksi kosteutta. Joten itse en ainakaan suosittele vichyn tuotteita.

Lily kirjoitti...

Äppelblom: Nuo tuotteet ovat kyllä hinta- ja laatusuhteeltaan parhaat kun niitä kuluu kuitenkin aika paljon!

Olen käyttänyt Vichyä myös ja se on ihan totta että se pieni ja kallis purkki loppui tosi nopeasti. Olen jo jonkun aikaa käyttänyt Humektanin perusvoidetta joka sopii rasvaiselle iholle. Se kostetuttaa kuitenkin eikä jätä "kalvoa" iholle. 100grammaa maksaa vaivaiset 5.90 euroa. Toisin kuin se Vichy 50grammaa maksaa 22 euroa.. :)

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelisin ennemminkin kostetuttavia tuotteita kuin epäpuhtaalle iholle tarkoitettuja näin ilmojen kylmettyä. Helposti huonokuntoista ihoa tulee hoidettua liian vahvoilla aineilla, jolloin ongelma vaan pahenee. Apteekista Sebamedin hoitava pesuneste ja joku perusvoide, kuten tuo Humektan tai Aqualan L. Satunnaisille epäpuhtauksille täsmähoitoa, niin ei koko iho rasitu.

Itse olen tykännyt myös Dermalogican ja Exuviancen tuotteista tosi paljon, ovat saaneet ongelmaihoni voimaan paljon paremmin.

Lily kirjoitti...

Pinkki: Olin itseasiassa ostamassa Sebamedilta kasvojenpesuainetta mutta apteekkari suositteli tätä Acon:n tuotesarjaa. Pitää seurata tilannetta, kiitos vinkistä!