lauantai 8. marraskuuta 2008

Viikon huipennus

Kuka muu luuli, että vitamiinien himo hamstraaminen pitäisi flunssan poissa? Ei toimi, voin kertoa. Eilen jäin kotiin sairastamaan kun pää oli niin täynnä räkää ja tänään aamulla viikko huipentui sidekalvontulehdukseen vasemassa silmässä! Jippii sanon minä. Mikään ei ole kamalamman näköistä kuin turvonnut silmä joka rähmii jotain vielä kamalampaa mömmöä. Hyvästi sosiaalinen elämä!

Tänään piti mennä hyvän ystäväni kanssa brunssille vaihtamaan kuulumiset pitkästä aikaa ja illalla olisi ollut toisten ystävien tuparit joissa teemana olisi ollut Kauniit ja Rohkeat. Olisin ollut ihan killeri Brookena..



Tämä olisi ollut asuni jos olisin voinut lähteä:


Ja tietty olisin kantanut sellaista käsituuletinta mukanani jolloin hiukseni olisivat hulmunneet kuten Brookella..

Ril's:n hame on uusi ja ostettu Stockmannin outeltista 25 eurolla. Myöskin Hush puppies:n tohvelit ovat sieltä ja kustansivat 17 euroa. Taitavat olla miesten mallistoa mutta ei väliä, mukavat ne ovat kuitenkin. Korkkarit vaihtuvat näihin siis tänään:



Kohtalo puuttui peliin ja päätti että juhlia on ollut jo ihan riittävästi (ei muuten pidä paikkaansa..). Eli kovan työviikon jälkeen odotettavissa oli kivat tuparit, hyvää seuraa ja viiniä mutta se kaikki vaihtui turvonneeseen silmään, Hush puppieseihin ja pepsi maxiin. Jotta nyt ei menisi ihan synkistelyksi niin nautin pepsi maxia viinilasista ja katson Gossip Girlin uusimmat jaksot sekä viimeistelen uusimman Voguen.

Mites teidän viikonloppu? Kenellä menee paremmin? Veikkaan, että kaikilla...


4 kommenttia:

MouMou kirjoitti...

Voi tuo asu olisi ollut mahtava!:D

Bellagio kirjoitti...

Nope... Yhtä kurjasti täälläkin... Yksin kotona katson vanhoja Frendejä ja mussutan muffinsseja kun toinen puolisko on työpaikan "pikkujouluissa"! Eli tunnen suurta sympatiaa... :(
Vitsi miten makee Brooke-asukin sulla ois ollu! Miks sitä tulee aina kipeeks sillon kun on kivoja suunnitelmia???

dolce kirjoitti...

Ei vitsit että Kaunari- bileet olisivat loistava idea ;) Ja tuo tuuletinjuttu, mahtavaa!!!

Tuulia kirjoitti...

Ei mahtavaa, mäkin haluun kaunaribileisiin! Toi asu olis ollu ihan huippu :)

Oma viikonloppuni oli erittäin mukava, tanssin eilen päkiät rakoille :D