keskiviikko 12. marraskuuta 2008

"Saaks jo toivoo..?"

Jos isältäni kysytään, toisinaan saatan käyttäytyä häntä kohtaan kuin mikäkin prinsessa. Samoin saattaa tuntea poikaystäväni. Taktiikkaani kuuluu luonnollisesti etukäteen opeteltu esitys: maanitteleva äänensävy, huolellinen perustelu ja lopuksi martyyri kiukut kun en saa tukea hankkeilleni. "Siis miten niin en saa sun rinnakkais visaa, häh?" "Perustele!" "Ite tuhlaat!" "Eiku joku parempi perustelu.." -lausahdukset kuuluvat minulle näissä keskusteluissa..

Isä naurattaa työkavereitaan edelleen viime kesänä lähettämälläni tekstarilla: "Isiii, tuntuuko susta yhtään siltä, että mun pitäis päästä ranskaan nyt heti..?" Ei tuntunut. Eikä tuntunut poikaystävästäkään ja koska halusin hänet mukaani, jouduin maksamaan meidän molempien lentoliput ihan itse.. Kuulen siitä joka ikisillä päivällisillä heidän luonaan ja poikaystävä myötäilee siinä vieressä isääni että olen kuulema ihan mahdoton.

Koska nämä kaikki epätoivoiset yritykset hyötyä isän rahoista ennen epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen ajattelin, että tänä vuonna joululahjaksi vanhempani, veljeni ja poikaystäväni voisivat hankkia minulle jotakin yhdessä. Ainut tsäänssi saada joku kalliimpi laukku esimerkiksi.

Mielessäni kävi tämä Vuikkarin Speedy 25 mutta kokonaan mustana:


Toisaalta, poikaystävä vihjaili että voisi hankkia joululahjaksi minulle kellon ja tämä Michael Kors:in kello on juuri se mitä olen hakenut jo kauan:


Ostan kellon itse jos en saa sitä lahjaksi. Tämä oli rakkautta ensi silmäyksellä..

No se niistä toiveista.

Pakko mainita vielä yksi käymisen arvoinen second hand kauppa nimeltä Amado Merimiehenkadulla Punavuoressa. Kaupassa myynnissä vain aitoja tuotteita ja se on erikoistunut Mulberryyn muunmuassa. Yksi Chanelkin on myynnissä, vink vink :). Loistava palvelu takaa hyvän tunnelman (myyjä on kova puhumaan ja shoppailemaan itsekin). Laukkujen lisäksi löytyy kivoja juhlamekkoja esimerkiksi. Amadossa myydään myös jonkun verran uusia vaatteita ja myös miesten vaatteita. Tässä linkki: www.amadosecondhand.fi/.


Semmoista tänään. Olen siis sairaslomalla, lääkäri pakotti jäämään kotiin edes yhdeksi päiväksi mutta pakko tehdä yksi työjuttu vielä. Ihanaa olla sellaisessa työssä josta todella tykkää ja jossa voi kehitää itseään ja oppia joka päivä jotain uutta (joku antibioottipölly päällä näköjään..meni vähän siirapiksi)

rakkaudella,
lily

5 kommenttia:

äppelblom kirjoitti...

Oon tässä pari viikkoa suunnitellut että pitäis käydä Amadossa mutta en ole vielä saanut itseäni sinne raahattua nyt kun kerroit Chanelista ja Mulberrystä niin sinne on kyllä pakko juosta huomenna ja sitä paitsi mulla on hyppytunti niin siinähän mä saan hyvin ajan kulumaan vaikka oikeastaan kyllä pitäis tehdä yks fysiikka homma/esitelmä valmiiks mutta taidan jättää sen illaks...;) Joo, just niin mua että mä jätän kaikki koulujutut ihan viime tinkaan...heh:D

MouMou kirjoitti...

Blogissani on sinulle haaste!:)

Camilla kirjoitti...

Onko tuollaiset lauseet joskus toimineet? =D Pitänee kokeilla! ;)

Anonyymi kirjoitti...

minkä hintasia tuolla suunnilleen on tavarat?

Karoliina kirjoitti...

Kuulostaa ihan mun isä-tytär suhteelta ja mun poikaystävä suhteelta. Tosin mulla ne viimeiset kiukkulauseet yleensä toimii. Isän kanssa vähän heikommin kotoa muutettuani, mutta poikaystävän kanssa sitäkin paremmin. (Toivottavasti ei eksy tätä lukemaan!)