maanantai 8. syyskuuta 2008

Uusia ostoksia

Tänään minulla piti olla aika hierontaan mutta kun menin paikalle niin hierojani sanoi että aikani oli ollut jo aamulla. Omassa kalenterissani luki 18.15 ja hänellä 8.30. Noh, onneksi hän on tuttu ja nauroi vain mutta silti. Viime viikko taisi laittaa pään ihan sekaisin :) Töissä on kaikesta huolimatta todella hauskaa joten pitkät päivät ei haittaa. Toistaiseksi ainakaan :)

Viikonloppu meni pitkästä aikaa todella rauhallisesti. Perjantai torkkuessa sohvalla ja lauantaina vanhempien luona isän kanssa sushia tekemässä. Ja simahdin kymmeneltä täysin.. Kerkesin lauantai aamuna kuitenkin Seppälään kärkkymään By Hanna Sarén -mallistoa. Kuvista päätellen kaikki parhaat palat olivat kutakuinkin menneet mutta jäljellä oli vielä tosi kivoja juttuja. Käväisin siis sekä Forumissa että Keskuskadun Seppälässä.

Mukaani tarttui tällainen paitamekko:


Mekko on päällä tietysti paljon paremman näköinen kuin tuossa hengarissa roikkuessaan mutta näette sen myöhemmin siiten. Mekko on siitä kiva että ballerinojen kanssa se on töihin hyvä ja korkkarien kanssa taas iltarientoihin.. Pitäisi nyt vaan kehtittää jonkunlaista iltamenoa mihin vielä jaksaisi duunin jälkeen mennä..

Ostin Zarasta myöskin silkkisen tunikan joka maksoi vain 24,90 e. Olen ihan hulluna tuohon paisley-kuvioon vai kashmir-kuvioksiko sitä pitäisi sanoa? Olen lapsesta asti tykännyt siitä ja se johtuu super stailista kummitädistäni joka on aina pukeutunut siihen.


Ok, se ei ole ihan täysiveristä kashmir-kuviota ja olisi siis vielä täydellisempi selaisena perinteisenä puna-viher-ruskeana mutta tuo kelvatkoon. Silkki on kyllä ihan materiaali..

Ihastuin myöskin titiMadamin koruihin netissä. Luin jostain lehdestä suunittelijakaksikon toisesta osapuolesta joka on suomalainen ja innostuin tilaamaan tällaisen tipusen kaulakoruksi:


Toimitus oli tosi nopeaa ja kulujakin tuli 8punnan lisäksi vain 2puntaa toimituskuluja. Suosittelen!

Apuaa.. taas on mentävä nukkumaan, nukahtelen nykyään ihan minne tahansa..

Ps. Muistakaa osallistua Mintun maanantai-arvontaan!

Pps. Ostitko mitään Hanna Sarénin Seppälä-mallistosta?

6 kommenttia:

Lotte K kirjoitti...

Welcome back! Aika herkullinen tuo silkkitunika, slurps :P Uusi työsi kuulostaa melko hektiseltä, onko sellaista mitä odotit vai vielä parempaa? :) Kävin myös itse kurkistamassa noita Hanna Sarenin luomuksia, mutta niissä oli kaikissa leikkauksessa joku sellainen juju että sovittamatta en uskaltanut ostaa ja sovituskoppi oli liian kaukana. Tai jotain.

Ainiin. Enpäs tiennytkään tuosta sushipaikasta! Suositteletko? :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania koruja tuolla titiMadamissa. Tarttee varmaan ittellekki joku "kääty" tilata.

Unknown kirjoitti...

En oo ostanu mitään tosta sarenin uudesta mallistosta kun se oli niin järkyttävän kallis!://

Lily kirjoitti...

Lotte: Tänls :) Joo se on ihana ja oli vielä tosi halpakin silkkiseksi!
Hektinen on melko hyvä sana kuvaamaan sitä menoa siellä mutta hauskaa on. Ja parempaakin kuin odotin, työkaverit on mielettömän kivoja ja duunit vaihtelee tosi paljon.
Mä en uskaltanut myöskään ostaa sovittamatta vaikka yleensä teen niin ihan surutta, keskuskadulla ei onneksi ollut mitään jonoja.

Joo suosittelen :)! Se on pieni paikka ja itse jään aina sinne syömään mutta sieltä saa myös mukaan. Jonttu tekee super hyvää sushia :)

Hansu: Kannattaa! itselleni kanakorusta on tullut uusi suosikki :)

Lilya: Se oli kyllä, etenkin kun miettii että ollaan Seppälässä.. Olisin halunnut vaikka mitä mutta tyydyin tuohon mekkoon. Saappaat esim. 179 e oli vähän liikaa.

Leena Hämäläinen kirjoitti...

Uusi lukija ilmoittautuu :). Löysin sinut Korundin blogin kautta ja aion lueskella jatkossakin! :)

Lily kirjoitti...

Lumianna: Jei kivaa, tervetuloa :).
Olen tosiaan aloittanut vasta uudessa duunissa ja viime viikot ovat olleet melko hektisiä joten blogi on ollut vähän kiireen uhri mutta nyt alkaa taas palautumaan normaaliin arkeen :)